Turku Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011-touhun logo oli niin vaikeasti kopioitavissa, että meikäläinen ei jaksanut sitä silkoista esteettisistä syistä ryhtyä blogiin värkkäämään. Linkki tuon "virallisen" projektin sivuille löytyy siis TÄSTÄ. Hienot systeemit, vai mitä?

Vai että kulttuuri... Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että kulttuuri ei ole yhtään kiva juttu. Kulttuuri on joidenkin taitelijoiden omaisuutta (rahaa). Rahasta ja auktoriteeteistä vapaa kulttuuri saa usein vain negatiivista huomiota. Se on jotain hippien puuhastelua, roskaamista ja paikkojen rikkomista. Moni jää mieluummin kotiin katsomaan televisiosta mitä ne tyypit siellä talossa tänään puuhastelee kuin lähtevät johonkin tapahtumaan, jossa saattaisi jopa yllättyä. Elämä, joka tyypeille työpaikoilla ja kouluissa valmiiksi suunnitellaan jättää melko vähän aikaa ja voimia vapaa-ajalle ja viihteelle, johon televisio ei liity.

Kulttuuria halutaan tukea ja uutta kulttuuria halutaan oppia ja siihen halutaan tutustua - mutta samalla syljetään ruohonjuuritason sisäsyntyisten kulttuuri-ilmiöiden päälle. Kulttuurin tekijät ovat ilkivallantekijöitä. He eivät tuota rahaa tai ole muutenkaan yleishyödyllisiä. Kulttuuria yhteisessä tilassa saavat tehdä vain ne, joille on myönnetty erillinen lupa. Ymmärtääkseni tähän lupaan liittyy joku maksu. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Wikipedia kulttuurista (huom. erityisestä kohta "Taide). Taide on siis ollut osa hallintaa, ja niin tuntuu olevan nykyäänkin. Valtaapitävät valitsevat taiteen ja kulttuurin ja enemmistö seuraa perässä. Ymmärrän kyllä määrärahojen puutteen, mutta kaikkeen ei tarvita rahaa. Tahtoa tarvitaan.

Tiedä sitten, mitä tapahtuu jos talonvaltaajat ja vapaat tekijät saisivat tahtonsa läpi... Paskat. Se ois siistiä. Ajatella, että rahasta ja vallankäytöstä vapaa tila on jo olemassa. Se pitää vain löytää. Joku paikka, mistä toinen ihminen ei kanna ulos, koska se ja se maksu on maksamatta tai se ja se lupa hankkimatta. Osallistuja omalla työllään pitää tilaa yllä. Onhan se poikkeus, mutta ei negatiivinen sellainen.

Mielelläni näkisin näissä teoissa mukana vanhempiakin ihmisiä. Eihän yhteisen sosiaalitilan tarkoitus ole olla olemassa vain kymmenelle tjsp. aktiiviselle nuorelle.

---------------------------------------------

P.S. Poista pelkoasi lukemalla vaikka tätä: Kaapeli.fi/mamu
Tai tätä: Kehitysvammaisilla oikeus seksuaalisuuteen
Tai sitten tätä: Seta.fi ----> Meitä on moneksi.
Tai tätä: Verkkoklinikka kertoo vanhuudesta

Klikkaappa kuvaa niin tiedät paremmin. Linkki vie Keoston sivulle Pelon vastaisesta päivästä.

Tässä myös linkki ihmisoikeusjärjestö Amnesty Suomen sivuille, missä esitellään vuosiraportin 2007 sisältöä. Pelko on siinäkin keskeisessä osassa.

Itselleni pelon politiikka näkyy meidän potentiaalisten uhrien hallitsemisena. Kun viisi vuotta sitten omin voimin etsin työ- ja asuinpaikan ulkomailta ja omilla rahoillani hankin passit ja lentoliput, en saanut vanhemmiltani kiitosta. Kunniakseni pidettiin perhekokous, jossa minulle kerrottiin, että päädyn todennäköisesti ihmiskaupan uhriksi, kuolemaan, huumeriippuvaiseksi, yksinäiseksi poloksi pahaan maailmaan - kiteytettynä kuseen. Kohdemaa tuolla viiden kuukauden pituisella pestillä oli Iso-Britannia, jossa isosiskonikin tuolloin asui.

Otin epäilyt henkilökohtaisena loukkauksena; vanhempani eivät usko minuun sen vertaa, että uskaltaisivat luottaa kykyyni järjestää omat asiani. Ja tällä kertaa olin sentään menossa palkkatyöhön, tiettyyn osoitteeseen, tiettyjen ihmisten luo. Mitähän he olisivat tehneet, jos olisin yllättäen päättänyt  vain lähteä ja kierrellä vähän mualimoo? Haudanneet elävältä peräkammarin tytöksi, veikkaisin.

Mikä maailmassa pelottaa? Rikollisuus? Väkivalta? Huumeet? Ihmiskauppa? Silti kaikkialla maailmassa eletään arkipäiväistä elämää. Mihinkään edellämainittuun en matkallani törmännyt edes ohimennen, vaikka sitä niin etukäteen pelättiin ja siitä peloteltiin. Englantilaiset olivat ystävällisiä ja auttoivat minut monta kertaa pois pulasta, kun vain uskaltauduin kysymään apua. He päästivät minut kotiinsa asumaan, vahtimaan lapsiaan ja laittamaan ruokaansa. Sain matkalla uusia ystäviä. Näin siskoani pitkästä aikaa. Minulla oli ihan mielettömän hauskaa.

Pelko pitää ihmiset kotona. Pelko tukkii suut, silmät ja korvat. Pelko saa ihmiset takertumaan ajantappokone televisioon, joka pelottelee lisää. Pelko saa pysymään oravanpyörässä - ei vain fyysisen uhan pelko, vaan köyhyyden pelko. On olemassa ihmisryhmiä, joita pelätään. Osa näistä ryhmittelyistä perustuu ulkoiseen olemukseen, osa varallisuuteen, ammattiin, henkilön alkuperämaahan tai harrastuksiin. Erilaisuus pelottaa, mutta kunnon perusteluja pelolle ei osata antaa.

Pelko saa vihaiseksi. Tuolla matkallani törmäsin hyvien tapausten lisäki itseeni kohdistuneeseen pelkoon. Ulkomaalaisena kohtasin jonkin verran ennakkoluuloja. Minua luultiin ranskalaiseksi, mutta kun sanoin tulevani Suomesta, ihmiset hiljenivät. Suomi oli tuntematon, pelottava, kaukana. Ja idässä. Pakkohan minussa on jotain mätää olla, kun tulen idästä. Joillakin teoillani vedin liikaa huomiota puoleeni ja ihmiset kavahtivat. Poikkesin normista. Koskaan en halunnut mitään pahaa kellekään, ja silti minua katsottiin kuin pommia, joka voi räjähtää silmille millä hetkellä tahansa. Korni vertaus, tiedän. Mutta ajatelkaa tätä: täällä Suomemme maassa vanhempani pelkäävät englantilaisia ja varoittelevat minua heistä, ja Englantimme maassa englantilaiset pelkäävät minua ja vanhempiani. - BÖÖ!

Miksi meitä pelotellaan? Kuka meitä pelottelee? Miksi meille ei kerrota kivoja uutisia? Miksi emme juttele naapurille? Miksi pelkäämme? Näitä kysymyksiä jään pohtimaan ja odottelemaan Pelon vastaista päivää (innolla!).

Minä olen Mirva Logren. Asun Jyväskylässä, jonne muutin opiskelemaan valtio-oppia vuonna 2004. Tuolloin jaoin kotini kihlatun kanssa, mutta siitä tilasta paranimme jo vuoden jälkeen, jolloin muutimme eri osoitteisiin. Sittemmin olen elänyt yhteisen koiramme sekä kämppisten kanssa, mennyt aikuisopistoon opiskelemaan leipuri-kondiittoriksi ja muuttanut maailmankatsomustani sekä päämääriäni hyväksi kokemaani suuntaan.

Pidän (rakastan)

- avomielisistä ihmisistä (suurin osa ystävistä ja kavereista)
- perheenjäsenistäni
- Lunasta
- kesästä
- saduista, tarinoista, kuvittelusta, maailmoista joita ei ole
- kirjoista, niiden tunnusta ja tuoksusta sekä kirjastoista
- hyvästä ruuasta
- hyvästä juomasta
- väreistä ja muodoista
- rehellisyydestä, suoraselkäisyydestä, persoonista
- metsistä, järvistä, hiljaisuudesta

En pidä (ei tunnu hyvältä)

- sairastamisesta
- toisten elämää rajoittavista ihmisistä, ahdasmielisistä, naputtajista
- kiihkoilusta, kontrollista, sokeasti uskomisesta
- paskanpuhumisesta
- liharuuista (paitsi lasagnesta ja makaroonilaatikosta <3)
- omasta hulluudestani
- kiireestä, koneiden äänistä, kissantappohevistä
- nenäverenvuodosta
- liian kuumasta tai liian kylmästä
- peräpukamista
- yöunien katkeamisesta, aamusuihkuista

En tarkalleen tiedä miksi haluan kirjoittaa blogia. Kai minulla on sanottavaa, jota en osaa tai uskalla puheella ilmaista. Tai sitten minulta puuttuu kanava ja ihmiset. Tahi sitten se tuntuu tällä hetkellä hyvältä idealta. Sepäs nähdään.